Isolukon lukkoalue, Kangasala
Isolukon lukkoalueeseen kuuluu kolme eri aikoina rauhoitettua toisiinsa liittyvää luonnonsuojelualuetta. Pinta-ala noin 38 ha. Alue on pinnanmuodoiltaan ja maisemiltaan vaihteleva. Luonnonsuojelualueelle sijoittuu neljä isoa, noin 30–40 metriä syvää suppaa, joista Isolukko on Kangasalan laajin ja Vehoniemen Punamultalukon jälkeen syvin suppa. Lukkoalueella voi tutustua jääkauden jättämiin jälkiin sekä harjuluonnon erityisesti suppien mielenkiintoiseen kasvillisuuteen. Harjumuodostumia on suhteellisen vähän koko maailmassa ja Suomen harjut ovat erityisen edustavia niin geologisten, biologisten kuin maisemallistenkin ominaisuuksiensa puolesta.